Jouluun on vielä ihan pieni hetki ja aikaa valmisteluille on hiukan. Maukas saaristolaisleipä kuuluu monen aattoillan kattaukseen. Tässä joulutervehdyksemme herkullisen leipäreseptin kera.

Ohjeessamme on käytetty valmista Tuoppi Saaristolaisleipä -jauhoseosta. Leipään saadaan lisää luonnetta ja makua kuivatuista karpaloista, kuminansiemenistä ja tietenkin hampusta.

Ainekset

6 dl vettä
25 g tuoretta hiivaa
2 tl suolaa
0,5 dl siirappia
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
9 dl Saaristolaisleipä-jauhoseosta
100 g voita tai margariinia
50 g hamppurouhetta
50 g kuorittuja hampunsiemeniä, osa taikinaan ja osa leivän koristeluun
100 g kuivattuja karpaloita
1 rkl kuminansiemeniä
Siirappia ja vettä kypsän leivän voiteluun

Tee näin

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, siirappi ja suola. Sekoita joukkoon jauhoja ja alusta taikina. Lisää joukkoon pehmennetty rasva. Lisää jauhoja tarpeen mukaan.  Lisää hamppurouhe ja hampunsiemenet, kumina ja karpalot. Vaivaa taikinaa sitten viitisen minuuttia ja anna sen turvota puolen tunnin ajan. Voitele tällä välin leipävuoka, halutessasi voit leivittää sen korppujauho-hampunsiemenseoksella.

Taputtele taikina vuokaan ja anna sen kohota vielä vartin verran. Paista leipää uunin keskitasolla 175 C:ssä noin tunnin verran. Viimeistele uunituore leipä siirappi-vesiseoksella ja anna jäähtyä.