Laskiaista vietetään useasti nykyään ulkoilun merkeissä pulkkamäessä tai napakelkan kyydissä. Siinä heitetään vauhdikkaat hyvästit pimeimmälle talvelle ja siirrytään kevään odotukseen.

Kalenterivuoden virstanpylväisiin liittyy useasti ruoka eikä laskiainenkaan poikkea tästä. Tätä nykyä laskiaistiistaina syödään tuhtia hernekeittoa ja laskiaispullia.

Laskiaispulla ei aina ole ollut kermavaahdolla ja mantelimassalla tai mansikkahillolla täytetty pikkupulla. Aikaisemmin ne olivat yksinkertaisia pullia, joiden päälle oli siroteltu sokeria.

Mahtaisiko tänä vuonna piparinmakuiseksi tuunattu hamppuboston maistua laskiaisherkkuna? Sitä kelpaa kokeilla ja leipoa uudenlainen bostonpulla ohjeellamme.

Piparihamppuboston

Tee ensin 2,5 dl:n peruspullataikina. Taikinan kohotessa, sekoita seuraavat:

0,75 dl fariinisokeria

0,5 tl jauhettua neilikkaa

0,5 tl jauhettua inkivääriä

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

Lisää sitten seoksen joukkoon:

2 dl kuorittua hamppua ja

50 g sulatettua voita tai kasvismargariinia

Voitele rengasvuoka voilla/margariinilla ja leivitä se hamppu-fariini-mausteseoksella.

Kauli kohonnut taikina n. 35×45 cm kokoiseksi, sulata voi/margariini mikrossa ja sekoita se loppuun fariini-mauste-hamppuseokseen.

Levitä seos taikinalle ja rullaa leveämmästä reunasta käsin. Leikkaa rullasta 8 palasta ja laita ne pystyyn kakkuvuokaan vieriviereen.

Kohota tunnin verran tai kunnes kohonnut noin kaksinkertaiseksi.

Paista ensin 30 min +175 asteessa ja sitten vielä 30 min 150 asteessa. Jos omistat paistilämpömittarin, kannattaa sisälämpötila mitata. Boston on kypsä, kun sisälämpö on +96 astetta.

Hamppua käytettäessä kannattaa paistolämpötilan kanssa olla tarkkana, sillä siemenissä oleva hamppuöljy palaa herkemmin kuin voi ja muut ruokaöljyt.

Nosta vuoka uunista ja anna levätä 15 min ja kumoa kakku varovasti. Anna jäähtyä vielä hetki, ennen leikkaamista. Nauti tuoreesta pullasta!

Liukasta laskiaista ja erityisen hienoja hamppuja!

PS. Jos käytät valmistaikinaa, jonka yleisin pakkauskoko näyttää olevan 450 g, kauli taikinasta n. 25X35 cm levy ja pienennä pullien sisälle tulevan hamppuseoksen määrää 1/3:lla.